Yksin

12.2.2015
Tyttö laiturilla

Masentunut nuorukainen raottaa varovasti elämäänsä.  Tarinassa lohduton yksinäisyys puristaa kehoa kasaan, se on tehnyt aran aremmaksi ja vienyt toiveikkuuden nuoruuden päivistä. Ystävänpäivää hän vietti kuin mitä tahansa päivää, yksin, ilman seuraa. Ovikello ei soi, puhelin ei piippaa, kukaan ei kaipaa.  Päivä päivältä hän kokee muuttuvansa näkymättömämmäksi yksinäisyyden raatelevassa otteessa.

Yksinäisyys on aikamme isoja haasteita. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jatkuva yksinäisyys on vakava terveyshaitta siinä missä ylipaino tai päihteiden liikakäyttökin. Se saattaa sairastuttaa niin kehon kuin mielenkin ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti monella elämänalueella.

Yksinäisyys satuttaa tänäänkin liian montaa nuorta. Valtakunnallisessa kouluterveyskyselyssä joka kymmenes nuori kertoo kokevansa yksinäisyyttä. Nina Junttilan tuore kirja kertoo joka viidennen nuoren kärsivän ajoittain yksinäisyydestä ja sen tuomasta ahdistuksesta. Syrjäytyneet nuoret ovat oma lukunsa ja tällöin yksinäisyys konkretisoituu ulkopuolisuuden kokemuksena ilman opiskelu- kuin työpaikkaa ja niiden tuomia yhteisöjä. Ajan myötä on vaarana luisua yhä kauemmaksi ravitsevista ihmissuhteista, mikä haurastuttaa hyvinvointia.

Me tarvitsemme ihmisiä elämäämme, ihan jokainen. Yhteisön, johon kuulua, jonka osana elää, iloita ja kohdata vastoinkäymisiä.  Etenkin nuoruudessa on tärkeää löytää vertaisryhmä, jonka kautta voi rauhassa peilata itseään, tehdä irtiottoa vanhemmista ja juurtua osaksi omaa sosiaalista ryhmää. Koulussa kaverisuhteiden ulkopuolelle sulkeminen on rankka kokemus ja sillä saattaa olla kauskantoiset vaikutukset yksilön elämänkulkuun.

Vaikka yksinäisellä nuorella saattaakin olla sosiaalisia suhteita, ympäriltä voi puuttua läheisin, ystävä, jolle uskaltaa kertoa mieltä askarruttavia asioita, kaveri, jonka voi tuntea turvaksi ja tueksi aina tarvittaessa. Yksinpärjäämisestä voi tulla tapa ja lopulta pakko, kun omasta tilanteesta kertominen vaikeutuu ja avun saamisen mahdollisuus karkaa yhä kauemmaksi. Suomalaiset nuoret ovat kertoneet koulutus- tai työpaikan puuttumistakin merkittävämpänä tekijänä nuorten syrjäytymiselle juuri ystävien puuttumisen. Ystävyyssuhteiden puuttuminen nuoruudessa vaikeuttaa oman elinpiirin hahmotusta ja muovaamista eivätkä vuorovaikutustaidot tällöin pääse kehittymään.

Jos yksinolo ei ole vapaaehtoista, on yksinäisyys koko yhteisön asia. Jokainen nuori janoaa kokemusta hyväksytyksitulemisesta, tietoa, että joku on kiinnostunut juuri hänestä. Arjen kohtaamisessa pieni kysymys ”Mitä sinulle kuuluu? ”, saattaa olla juuri se tärkeä avaus, jota yksinäinen kaipaa.  Jos nuori on kuitenkin pitkään ollut yksin, voimistunut ulkopuolisuuden tunne ja torjutuksitulemisen pelko saattavat estää vuorovaikutustilanteita. Tällöin nuori ehkä joutuu ensin harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja muiden ihmisten kanssa, jotta yhdessäolo taas luonnistuisi ja yhteys muihin ihmisiin löytyisi.

Vaikka ympärillä olisikin joukko välittäviä ihmisiä, nuori saattaa silti kokea yksinäisyyttä ihmisten keskellä. Tällöin voi auttaa yhteyden saaminen omaan sisimpään ja voi olla hedelmällistä tarkastella suhdetta omaan itseensä. Opettelua saattaa vaatia, että pystyy hyväksymään ja näkemään itsensä arvokkaana, löytämään sisäistä voimaa näkökulman vaihtamiseen: Minä arka ja hiljainen olen ihan jees! Samaa sanomaa voi itse kukin viestittää niin sanoin kuin teoinkin juuri sille tahtomattaan yksinjääneelle, joka juuri nyt kaipaa ihmistä. Iloa on periaatteessa helppo jakaa, mutta se vaatii tahtoa nähdä ja pysähtyä ihmisen äärelle.