Syrjästä kiinni

12.2.2016
Keltainen rantaviiva

Syrjäytymispuhetta on on käyty Suomessa niin kauan kuin muistan. Nuorten syrjäytyminen nähdään vakavana yhteiskunnallisena ongelmana, sillä kymmenettuhannet nuoret katoavat koulutusputken ulkopuolelle ja vaarana on etteivät he ole tulevaisuudessa pyörittämässä panoksellaan yhteiskunnan rattaita. Hallituksen yhtenä kärkihankkeena on kehittää nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan. Kaikille peruskoulun päättäville nuorille taataan vähintään koulutuspaikka. Ohjaamot on valjastettu matalan kynnyksen palvelupisteinä tukemaan ja neuvomaan nuorta, kunnes oma tilanne selviää ja nuoren tilanteeseen löydetään pitempikestoinen ratkaisu.

Syrjäytymispuhe on myös poliittista vallankäyttöä ja toisinaan nuorta syyllistävää. Nuoret kertovat leimaantuvansa epäonnistujiksi, kun he eivät yrityksistä huolimatta pärjää opiskeluissa tai työpaikkaa ei monista hakemuksista  huolimatta irtoa. He syyllistävät itseään, vaikka tutkimukset osoittavat ettei nykyään edes korkeakoulututkinto takaa työtä ja toimeentuloa. Yritykset hakevat osaajia, mutta taloudellisista ja tuotannollista syistä heistäkin voidaan päästää irti.  Yhteiskunnallinen tila ja äärimilleen viety tehokkuusajattelu heijastuu myös nuoriin ja heidän tulevaisuuskuviin.

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi on kehitetty valtakunnassa monia hankkeita. Paikallisesti on mietitty toimivia käytäntöjä myös Vaasaan, kuten mielestäni hyvin toimiva nivelyhteistyö peruskoulun ja toisen asteen välille. Yksi nuorten kanssa toimivien tärkeä tehtävä on saattaa nuoria osaksi yhteiskuntaa. Työntekijöiden tehokkuutta ja onnistumista mitataan usein sillä, etenevätkö nuoren opinnot tai kiinnittyykö hän työelämäpoliittisiin ratkaisuihin. Aina tämä ei kuitenkaan nuoren tilanteessa riitä, sillä jos nuorella on esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmia, tulisi hänen saada apua ja tukea varsinaisen ongelman hoitamiseen. Välillä apuun kuuluu myös opintojen viivästymisen hyväksyminen.

Koulutusputken ulkopuolelle jäämisestä koituu yhteiskunnalle valtavia taloudellisia ongelmia, mutta samaa se merkitsee myös yksilön kannalta. Lisänä tulee muutakin huono-osaisuutta  ja ehkä myös psyykkisiä ongelmia, kun katkoksia koulutusputkeen ei suvaita ja paine pärjätä työmarkkinoilla käy hallitsemattomaksi.  Nuoruuteen on aina kuulunut etsintää ja omien tulevaisuuskuvien pohdintaa. Monen 15-vuotiaan on vaikea hahmottaa, mitä hän haluaa tulevaisuudessa tehdä ja mitkä ovat hänen vahvuutensa, joita hän haluaisi kehittää eteenpäin. Päätöksen tueksi jokainen nuori tarvitsee istetuntemusta ja onnistumisen kokemuksia, joiden karruttamiseen ja pohtimiseen koulussa  tulisi tarjota aikaa ja  välineitä.

Sosiaalinen toimintakyky auttaa nuoria tavoittelemaan koulutusta ja työpaikkaa. Nuorten sosiaalista toimintakykyä tutkinut Sirpa Kannasoja (2013) tuo esiin, että nuorten sosiaalinen toimintakyky määrittyy muun muassa tavoitteellisuutena, itsevarmuutena ja lojaalisuutena. Kokemus kyvykkyydestä luodaan suhteessa itsen ja toisten välillä. Yksilön ja yhteisön tai yksilön ja yhteiskunnan välisessä suhteessa muokkautuu sen hetkinen toimintakyky. Koulutus- tai työpaikka eivät yksinään pelasta nuorta vaan tarvitaan etenkin vastavuoroista kanssakäymistä niin koulussa kuin työpaikoillakin. Onko siihen kenelläkään aikaa?