Elokuussa Nuorisoasema Klaarassa aloitti kaksi uutta työntekijää

30.9.2016
Anna-Maria Hjerpe ja Cecilia Flygar laiturilla

Psykologi Anna-Maria Hjerpe sekä sosiaaliohjaaja Cecilia Flygar työskentelevät nuorten kanssa pääasiassa omalla äidinkielellään ruotsiksi. He kannustavat nuoria ottamaan rohkeasti yhteyttä, ennen kun asiat turhaan mutkistuvat. ”Nuoret hakevat apua rohkeasti ja ottavat asioista selvää”, Cecilia kertoo ja on huomioinut, että nuoret ovat valmiita tekemään myös töitä oman tarinansa suhteen sekä muuttamaan tarvittaessa elämänsä suuntaa.  

Näin syksyllä opiskelujen ja koulujen aloitus kuuluvat nuorten tarinoissa. Kiireelliset aikataulut ja suorituspaineet stressaavat ja vievät voimia. ”Mustavalkoinen ajattelu vahvistaa ahdistusta”, Anna-Maria toteaa ja haastaa työssään nuoria tarkastelemaan automaattisia ajatuksia kriittisesti. Esimerkiksi koulussa koetilanne saatetaan nähdä kahden ääripään kautta. Jos ei onnistukaan kokeessa täydellisesti, itseä saatetaan pitää täydellisenä luuserina. ”Tarjoan uusia näkökulmia ja perspektiiviä nuoren ajatteluun”, Anna-Maria sanoo. 

”Me tuemme nuorta oppimaan itsestään lisää ja samalla kiinnitämme huomiota nuoren vahvuuksiin, joita nuori saattaa pitää itsestään selvyytenä tai jättää kokonaan huomiotta”. Maailma voi tuntua armottomalta, mikäli ulkopuolelta tarjottua ideaalikuvaa vaikkapa julkisuuden henkilöstä pidetään kritiikittömästi totena. ”Toisinaan nuoret ottavat mittatikuksi joitakin ihailemiaan ominaisuuksia yhdeltä, toisen ominaisuuden toiselta, jolloin omat tavoitteet eivät olekaan enää realistisia”, Anna-Maria pohtii ja toppuuttelee jatkuvaa vertailua muihin. Esimerkiksi ulkonäkö- ja suorituspaineita on hyvä pysähtyä välillä miettimään ja pohtia mitä itse oikeasti haluaa elämässään vahvistaa.

”Hyväänkin elämään kuuluu vastoinkäymisiä ja vaikeita aikoja”, Cecilia sanoo ja pitää tärkeänä moninaisten tunteiden tunnistamista. Tapaamisissa tunteita voidaan oppia sanoittamaan, mutta hyvinvoinnin kannalta tärkeää on myös tekeminen. ”Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja liikunta on oiva väline työstää ja purkaa tunteita”, Cecilia sanoo. Hän haastaa nuoria liikkumaan ja tutkimaan sen vaikutuksia oloon. Toisinaan Cecilia voi ojentaa nuorelle myös nyrkkeilyhanskat käteen ja kannustaa kohdistamaan sisällä kiehuvaa aggressiota vaihtoehtoisesti säkkiin. ”Opettelemme tulemaan tunteiden kanssa toimeen ja vaikuttamaan omaan hyvinvointiin.”