Musiikin voima

6.9.2018
klaara

On lenkin aika, mutta väsyttää eikä huvittaisi lähteä. Liikunta kuitenkin parantaisi mielialaa ja mietit, miten voisit motivoida itsesi liikkeelle. Hmm, kuulokkeet päähän ja lempibiisi pauhaamaan, tästä saan energiaa! Ulkoilun jälkeen mieliala on jo parempi, mutta seuraavaksi edessä häämöttää iltapäivä koulutehtävien parissa. Rauhallinen musiikki auttaa keskittymään ja tekee opiskelusta mukavampaa. Hitaat kappaleet sopivat myös lähestyvään iltaan ja auttavat rentoutumaan.

Jokainen meistä on varmasti kokenut musiikin voiman tavalla tai toisella. Soittolistalta löytyy omat kappaleensa eri elämäntilanteisiin ja tunnetiloihin. Iloisena haluaa lisätä hyvää oloa oman lempimusiikin kautta, surullisena taas melankoliset kappaleet saattavat puhutella enemmän.

Musiikin kuuntelu, soittaminen tai laulaminen on paitsi mukavaa, myös hyödyllistä. Musiikin on todettu vaikuttavan ihmisen käyttäytymiseen, keskittymiskykyyn, itsetuntoon sekä itsekuriin.

Se on myös yleisin stressinhallinnan väline, koska jo pelkästään musiikin kuunteleminen vaikuttaa ihmismieleen rauhoittavasti. Musiikki myös lisää luovuutta, sillä tietynlaisen musiikin kuunteleminen parantaa mielemme herkkyyttä ja altistaa uusille ajatuksille ja ideoille. (Vartiovaara 2006)

Musiikin positiiviset vaikutukset ulottuvat aina fyysiseen terveyteen asti, ja musiikin onkin todettu vähentävän kipua, parantavan unen laatua sekä vaikuttavan aivojemme toimintaan aktivoivasti (Griffin 2014). Myös mielihyvähormoni dopamiinin tuotanto lisääntyy musiikkia kuunnellessamme (Toiviainen 2015).

Musiikin hyödylliset vaikutukset tuntuvat olevan loputtomat. Yksilöllisten hyötyjensä lisäksi musiikki on myös huikea verkostoitumisen väline, sillä usein samankaltaista musiikkia kuuntelevien ihmisten ajatusmaailmat muutenkin kohtaavat, ja mielenkiintoisten keskusteluiden myötä saatat löytää uusia ystäviä.

Musiikin voima – hyödyllisiä vaikutuksia ja hyvää mieltä! 

Ihania hetkiä musiikin parissa!

-Milja

 

Lähteet:

https://hidastaelamaa.fi/2014/08/musiikilla-yllattavia-terveysvaikutuksia-tassa-niista-14/

https://www.ksml.fi/mielipide/kolumni/Keho-ja-mieli-liikkuvat-musiikin-mukana/640794